Ensiasunnon ostaja – vinkkejä ensiasunnon ostajalle

Ensiasunnon ostajalla on monia asioita, joihin kannattaa tutustua ennen ensimmäisen asunnon ostamista. Asioihin kannattaa perehtyä huolella, että osaa ottaa itselleen kaiken mahdollisen hyödyn.

Asunnon ostamisesta on tullut melko suosittua jo aivan nuortenkin keskuudessa, sillä asuntolainojen korkojen ollessa alhaalla on asuntolainan maksaminen tavallaan säästämistä. Asunnon vuokraamisessa taas rahat menevät aivan hukkaan. Jos siis oma tilanne sallii, niin asunnon ostamista kannattaa todella harkita vuokraamisen sijaan. Lisäksi asuntojen hinnat ovat edelleen nousussa, joten asunnon arvo luultavasti tulee nousemaan myös tulevaisuudessakin.

Valtio tukee ensiasunnon ostajaa monella eri tavalla. Jos asunnon ostaja on alle 40-vuotias, niin hänen ei tarvitse maksaa 1,6 % varainsiirtoveroa ollenkaan. Jos ostaa ensimmäiseksi asunnokseen kiinteistön, niin silloin ei tarvitse maksaa 4 % varainsiirtoveroa. Lisäksi alle 40-vuotias ensiasunnon ostaja saa huomattavaa hyötyä verotuksessa. Hän saa nimittäin vähentää 30 % asuntolainan koroista ansiotulojen verotuksessaan. Se on kaksi prosenttia enemmän kuin tavallisesti.

Lisäksi ensiasunnon ostajalle on tarjolla valtiontakaus asuntolainalle. Takaus myönnetään pankissa ja sen voi saada aivan kuka tahansa, jolle pankki myöntää lainan. Valtiontakausta ei siis tarvitse mitenkään erikseen hakea. Ensisijaisena lainan vakuutena toimii ostettu asunto-osake tai kiinteistö ja valtion tehtävänä on olla sitten toissijainen takaaja. Valtiontakauksen voi saada lainalle, joka on maximissaan 85 % asunnon arvosta. 15 % asunnon hinnasta on rahoitettava muulla tavalla, joko omalla varallisuudella tai lainalla jostain muusta lähteestä. Takaus voi olla enintään 20 % asuntolainasta ja enintään 50 000 euroa. Laina-aika saa olla enintään 25 vuotta ja sen kustannus on 2,5 % taatusta määrästä.

Hyvä vinkki pariskunnille, jotka ostavat ensimmäisen asunnon yhdessä on, että asuntoa ei kannata ostaa puoliksi. Silloin nimittäin molemmat osapuolet menettävät omat ensiasunnon ostamisen edunsa. Pikemminkin kannattaa ostaa  ensimmäinen yhteinen asunto 49/51 omistussuhteella, niin silloin seuraavassakin asunnossa voi vielä kertaalleen hyödyntää nämä edut uudestaan.

This entry was posted in Asuntolainat and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *