Veronpalautusnyt.fi

Veronpalautus Nyt tarjoaa pikalainaa niin, että tulevat veronpalautukset ovat lainan vakuutena. Jos siis tietää, että on saamassa veronpalautusta joulukuussa yli 400 euroa, on mahdollista saada rahat Veronpalautusnyt.fi:n kautta käyttöönsä jo heti.

Veronpalautuspikalainaa voivat hakea kaikki yli 24-vuotiaat, töissä käyvät tai eläkkeellä olijat sekä raha-asiansa huolella hoitaneet henkilöt. Laina haetaan siten, että lainahakemukseen liitetään edellisen vuoden verotuspäätös. Jos päätös kertoo, että veronpalautuksia on tulossa vähintään 400 €, voi hakea lainaa. Lainapäätös tulee Veronpalautus Nyt:stä jo tunnin sisällä lainan hakemisesta, jos hakemuksen jättää palvelun ollessa auki. Asiakaspalvelu on avoinna arkisin kello 8 -20. Sinne soittaminen maksaa normaalin paikallispuhelumaksun.

Jos Veronpalautus Nyt myöntää asiakkaalle lainan, niin yritys ilmoittaa Verohallinnolle oman tilinumeronsa, jonne asiakkaan veronpalautusrahat sitten joulukuussa maksetaan. Lainanhakijan täytyy kuitenkin muistaa, että mikäli veronpalautus jostain syystä onkin vähemmän, niin hän on itse vastuussa jäljelle jäävästä velastaan Veronpalautus Nyt:lle. Verohallinto ei ole siitä vastuussa.

Lainan hakeminen maksaa 10 euroa. Veronpalautus Nyt:n palkkio on aina vakio 20 % palautettavasta summasta. Jos ottaa esimerkiksi kesäkuussa 1000 euron lainan, niin sen todellinen vuosikorko on 54,24 %.

Jos tarvitsee kipeästi rahaa, niin tämä on ihan hyvä tapa saada lainaa, kun tietää että veronpalautusta on tulossa. Jos on mahdollista odottaa kuitenkin joulukuuhun, niin rahallisesti se kannattaa, koska tästä lainasta joutuu maksamaan korkoa.

Veronpalautus Nyt:n takana on suomalainen yritys Suomen Ennakkopalautus Oy ja sen toimipaikka sijaitsee Helsingissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *