Matkavakuutus

Matkavakuutus korvaa matkalla aiheutuneen tapaturman tai matkalla tulleen sairauden hoitokuluja. Matkavakuutuksella tarkoitetaan yleensä matkustajavakuutusta, joka korvaa kaikki ihmiselle sattuneet asiat. Lisäksi on olemassa matkatavaravakuutus, joka korvaa matkatavaroille sattuneet vahingot. Jotkut matkavakuutukset sisältävät sekä matkustaja- että matkatavaravakuutuksen.

Matkustajavakuutus

Matkustajavakuutus on todella tärkeä osa matkaa, eikä siitä kannata koskaan tinkiä. Se luo turvan tilanteeseen, jossa matkailijalle tapahtuu jotain ikävää. Jos joutuu esimerkiksi liikenneonnettomuuteen ulkomailla, niin ilman matkavakuutusta ei pysty saamaan ambulanssikuljetusta Suomeen ja silloin on ainoastaan kohdemaan lääkärien armoilla. Lisäksi matkavakuutus luo turvan matkalla sairastumisen varalle. Kun on hankkinut matkavakuutuksen, niin voi huoletta kutsua lääkärin vaikka keskellä yötä hotellihuoneeseensa. Usein nimittäin lomakohteissa julkinen terveydenhuolto ei todellakaan toimi edes niin hyvin kuin Suomessa. Matkavakuutus korvaa myös kotimaanmatkailussa sattuneet vahingot.

Matkavakuutuksen voi ottaa vain yhtä lomamatkaa varten tai sitten jatkuvasti voimassaolevana. Useimmilla vakuutusyhtiöillä matkavakuutusten hinnat ovat sellaiset, että jos matkustaa kaksi matkaa per vuosi, niin kannattaa ottaa jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus.

Matkatavaravakuutus

Matkatavaravakuutus korvaa sen, jos matkatavaroille sattuu lennon aikana jotain ikävää. Varsinkin varkaudet ovat yleisiä joillakin lentokentillä. Matkatavaravakuutus korvaa myös sen, jos matkatavarat ovat esimerkiksi joutuneet väärään lentokoneeseen ja saapuvat kohteeseen myöhässä. Lisäksi jonkin tavaran rikkoontuminen matkan aikana korvataan myös yleensä matkatavaravakuutuksella. Hotellihuoneesta varastetut tavarat kuuluvat myös yleensä matkatavaravakuutuksen korvauspiiriin. Vakuutuksia kannattaa vertailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *