Lapsivakuutus

Lapsivakuutusta voi hakea silloin, kun lapsi on 2 kuukauden ikäinen. Sitä ennen on myös voinut ottaa vakuutuksen lapselleen, mutta se on täytynyt hakea viimeistään 3 kuukautta ennen laskettua aikaa. Lapsivakuutusta haetaan aina lapsen terveydentilan pohjalta. Liitteeksi lapsivakuutushakemukseen laitetaan kopio lapsen neuvolakortista. Jos lapselle on ehtinyt tulla joitain sairauksia ennen kahta ikäkuukautta, niin vakuutusyhtiöt rajaavat nämä sairaudet korvauksien ulkopuolelle. Joissain tapauksissa lapsivakuutusta ei välttämättä myönnetä lainkaan.

Lapsivakuutuksia on monenlaisia. Toiset vakuutukset korvaavat vain tapaturman varalta ja toiset vakuutukset korvaavat myös hoitokulut lapsen sairastuessa. Eri vakuutusten omavastuuosuuksissa on myös paljon eroja. Laajimmissa lapsivakuutuksissa omavastuuosuus on pieni ja se maksetaan esimerkiksi vain kerran vuodessa. Suppeimmissa vakuutuksissa jokaisessa sairaudessa on erikseen määritelty omavastuuosuus. Vertailu kannattaa.

Lapsivakuutusten hinnat riippuvat myös lapsen iästä. Alle kouluikäisen vakuuttaminen on kalliimpaa kuin jo koulussa olevan. Myös lapsen sukupuoli ja asuinpaikka saattavat vaikuttaa lapsivakuutuksen hintaan.

Jotkin vakuutusyhtiöt pitävät ehtona lapsivakuutuksen saamiselle, että asiakkaalla on kotivakuutus myös heidän vakuutusyhtiössään. Vakuutusten keskittämisellä saattaa saada myös alennuksia vakuutushinnoista.

Lapsivakuutus on hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat viedä lapsensa yksityiselle lääkärille aina kun hän on kipeä. Se myös turvaa lapsen elämän mahdollisen tapaturman sattuessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *