Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on säästämistä, jossa sijoitetaan rahaa kuukausittain omalle eläkesäästötilille (pitkäaikaissäästötili ts. PS-tili) tai että maksetaan vapaaehtoista eläkevakuutusta.
Verottaja tukee tällaista säästämistä siten, että säästöstä saa verovähennystä. Vuosittaiset verot voivat vähentyä maksimissaan 1400 euroa vuodessa. Tämän maksimivähennyksen saa silloin, kun on säästänyt eläkettä varten 5000 euroa. Edellytys verovähennykselle on se, että eläkesäästöjä saa nostaa vasta eläkeiässä eli tällä hetkellä 63-vuotiaana.
Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksut vähennetään aina vakuutetun verotuksessa, vaikka puoliso olisi maksanut säästöt. Jos ei säästäjällä ole pääomatuloja tai pääomatuloja on vähemmän, niin 28 % vähentämättä jääneestä määrästä voidaan vähentää alijäämähyvityksenä ansiotulon verosta.
Eläke, joka maksetaan eläkesäästämisen perusteella, verotetaan ansio- tai pääomatulona sen mukaan, miten eläkevakuutusmaksut on vähennetty.
Jos eläkesäästösopimus on tehty vuoden 2010 jälkeen, niin sen voi halutessaan siirtää johonkin toiseen vakuutusyhtiöön tai toiseen pitkäaikaissäästökohteeseen. Jos sopimus on tehty aiemmin, niin sopimuksen voi siirtää toiseen yhtiöön ilman veromaksuja, mutta vakuutusyhtiön ei tarvitse suostua siirtoon. Eläkesäästöt voi nostaa ennen eläkeikää kertanostona vain muutamassa poikkeustilassa:
– jos on ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään vuoden
– jos tulee pysyvä työkyvyttömyys
– jos puoliso kuolee tai tulee avioero.
Ennen 18.9.2009 otetut vakuutukset voi nostaa kahden vuoden kuluessa eläkeiän saavuttamisesta. Tämän jälkeen otetut vakuutukset täytyy nostaa vähintään 10 vuoden kuluessa eläkeiän saavuttamisesta. Uusissa sopimuksissa eläkettä täytyy nostaa tasaisesti koko nostoajan. Vanhoissa sopimuksissa ei tällaista sääntöä ole.