Siirry suoraan sisältöön

asuntolainan korot

Asuntolainan korot lähtevät nousuun

  • tehnyt

Korkojen on ennustettu lähtevän nousuun. Laman selkä on taitettu ja pikkuhiljaa lainojen korot lähtevät kipuamaan ylöspäin. Luvassa ei ole missään nimessä nopeaa kasvua, vaan ainoastaan elpymistä pikku hiljaa. Muun muassa Timo Lindholm, joka on Suomen Yrittäjien pääekonomisti, vieraili juuri aamutelevisiossa ja kertoi tällaisen mielipiteensä. Hän mainitsi myös, että hän ei usko asuntokuplan puhkeamiseen. Hänen mukaansa kuluttajat sekä Suomen talous pärjäävät tulevaisuudessakin.

Kesän aikana useat tahot ovat uutisoineet siitä, että halvan lainarahan aika on ohi ja viimeistään vuoden 2010 lopussa historiallisen alhaiset korot alkavat olla mennyttä elämää. Kaikkien asuntovelallisten kannattaa varautua tähän ja varmistaa, että oma talous on kunnossa.  Toki tavallista matalampi korkotaso säilyy meillä vielä jonkin aikaa.Lue lisää »Asuntolainan korot lähtevät nousuun